Liikuntapaikkamessut

Vuoden Liikuntapaikka 2016 on Tampereen uintikeskus

Uutinen  10.06.2016

Ylitarkastaja Mauri Peltovuori opetus- ja kulttuuriministeriöstä palkitsi Vuoden Liikuntapaikaksi 2016 Tampereen uintikeskuksen. Perjantaina 10.6.2016 jo 12. kerran jaetun tunnustuksen lahjoitti perinteisesti Tampereen Messut Oy. Ensi keväänä tunnustus jaetaan Sportec-messujen yhteydessä, jotka järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 16.–17.3.2017.

– Tampereen uintikeskus on erinomainen esimerkki siitä liikuntapaikkarakentamisen laadusta, jota Vuoden liikuntapaikka -palkinnolla halutaan nostaa esiin. Uintikeskus myös toteuttaa niitä valtion liikuntapaikkarakentamisen tukemisen linjauksia, joilla parhaiten edistetään kansalaisten aktiivista liikunnan harrastamista, kuvaa Peltovuori tunnustuksen saajaa.

Monipuolisuus ja tarkka mitoitus mahdollistaa kovan käytön – kaupunkilaiset löysivät uinnin ilon

Tilojen monipuolisuuden ja huolellisen mitoituksen ansiosta Tampereen uintikeskuksessa voidaan yhdistää kunto- ja terveysliikunta, viihtyvyys sekä kilpa- ja huippu-urheilun vaatimukset. Uintikeskus soveltuu yhtä hyvin kaupunkilaisen päivittäiseen liikunnan harrastamiseen kuin kansainvälisten arvokilpailujen järjestämiseenkin. Kaupunkilaiset ovat uintikeskuksen valmistumisen jälkeen ottaneet tilojen uudistuneen ilmeen ja uudet tekniset ratkaisut omakseen, josta osoituksena ovat korkeat kävijäluvut. Seuraava askel uintikeskuksen kehittämisessä on maauimalan rakentaminen uintikeskuksen yhteyteen.

Perusparannus monipuolisti allaskäytön – samalla uudistettiin sisäänpääsyjärjestelmä

Tampereen uintikeskuksessa on yksi kahdeksanratainen 50 metrin allas, joka voidaan jakaa kahteen 25 metrin altaaseen. Uintia ja muuta vesiliikuntaa varten keskuksessa on myös opetusallas, lastenallas, kylmäallas, kuusiratainen 25 metrin harjoitusallas sekä hyppyallas. Kuntoilua ja voimaharjoittelua varten keskuksessa on myös valoisa ja tilava kuntosali, jossa voi kuntoilla moderneilla kuntoilulaitteilla. Erityisesti keskuksessa on kiinnitetty huomiota ratkaisuihin, joilla liikkumisen esteettömyys on voitu järjestää.

– Uimahallit soveltuvat kaikille väestöryhmille, toteuttavat tasa-arvonäkökulmaa liikuntapalvelujen saatavuudesta ja niissä voidaan huomioida liikkumisen esteettömyys. Näistä syistä hallien perusparannuksille ja uusien hallien rakentamiselle on myönnetty korotettua valtionavustusta. Tampereen uintikeskuksen perusparannukseen opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi miljoonan euron valtionavustuksen. Ratkaisut, joita Tampereen uintikeskuksen perusparannuksen suunnittelussa ja toteutuksessa on tehty, vastaavat kaikilta osin korotetun valtionavustuksen perusteita, Peltovuori summaa.